21.2.08

20 000 km huolto takana

Joulukuussa 2007 kävin Helsingissä ja paluumatkalla Lahden moottoritiellä edellä ajaneen auton renkaasta tuli kivi tuulilasiin, sillä seuraamuksella, että kuljettajan puolelle tuulilasin alaraunaan tuli pieni häränsilmä.

Saavuttuani kotiin menin paikalliseen lasiliikkeeseen, jossa tuulilasi korjattiin, jotta lasiin ei tulisi suurempaa halkeamaa. Vakuutuksessani on lasivakuutus, jota suosittelen kaikille uuden auton omistajille ja varsinkin niille, jotka etelässä autoilevat, ei ollut ensimmäinen kerta kun omalle kohdalle siellä kivi sattuu lentämään, eikä edes ensimmäinen tuulilasi johon jälki jäi. Länsförsäkring Norrbottenin lasivakuutuksessa korjauksen osalta ei omavastuuta mennyt.

Ajaessani auton ulos hallista tuulilasin korjauksen jälkeen ei keskulukitus suostunut lukitsemaan ovia. Kuulin myös takaa äänen, joka aiheutui takaluukun lasin aukeamisesta. Eli auton takaluukun lasi on erikseen avattavissa. Kun lasia sulki, se pongahti aina automaattisesti uudelleen auki. No asiasta lukeneena tajusin, että mikrokytkimeen on sitten tullut vika. Takalasin mikrokytkinhän on surullisen kuuluisa C5 osalta juuri niin, että lasi ei suostu pysymään kiinni vaan avautuu itsekseen. Onneksi matkani oli jatkumassa siitä suoraan Tornioon ja soitin siellä olevaan Citroën huoltoon, että voisivat antaa ensiapuna takalasin avautumistoiminnon poiskytkennän. Ajoin siis suoraan Torniossa huoltoon, jossa toiminto kytkettiin pois päältä ja varaosa pistettiin tilaukseen odottamaan huollossa käyttämistä. Parin viikon päästä ajoin auton 20 000 km huoltoon, jossa mikrokytkin myös vaihdettiin luonnollisesti takuuseen.

Mikrokytkin on toistaiseksi ainoa vika, joka autossa on ilmennyt ja sitä voisi sanoa tyyppiviaksi. En tiedä onko Peugeot 407 sama systeemi, koska todennäköisesti käyttävät samaa komponenttia myös siinä.

Vuodenvaihteessa Vägverket muisti minua myös mukavasti rahalahjoituksella. Autoni on vapautettu ensimmäisenä vuonna käyttömaksusta kokonaan, en tiedä mistä syystä näin on tai miten asia hoidetaan. Ruotsi nosti myös polttoaineveroja, mutta dieselautojen käyttömaksua samalla alennettiin päälle 4% ja koska tämä tapahtui keskellä käyttömaksun määräytymisaikaa palautettiin minulle 150 kr liikaa veloitettua käyttömaksua. Kyllä, eli minulle palautettiin käyttömaksua, jota en ole koskaan maksanut!

Talviominaisuuksiltaan auto on myös ollut mukava. Alle -20 asteen pakkasissa jousitus on pelannut yhtä pehmeästi kuin kesähelteillä, eli pakkas-kivireet ovat vain muistona mielessä. Auto ei myöskään urista hätkähdä (paitsi niistä aiemmin mainitsemistani höylän vetämistä pikku-urista, mitkä taitavat tuntua autossa kuin autossa), mutta polanteisilla teilläkin mennään siitä mistä meinataan ilman ylimääräistä "nuljuamista".