22.10.12

Ongelmitta yllätykseen

On jälleen välitietojen päivityksen aika. Auton mittarissa on nyt yli 106 000 km ja autollakin on ikää jo yli 5 vuotta. Matka onkin sujunut täysin ongelmitta viimeiseen huoltoon asti. Hakiessani auton huollosta se varoitteli päästöistä, jonka se teki ensimmäistä kertaa. Koska ilmansuodatinta oltiin operoitu tuli mieleeni, että onkohan joku letku irti tms. Koska huoltoliike oli menossa kiinni eikä huoltomiehiä ollut enää paikalla ei auttanut kuin ajaa kotia ja tutkia siellä tilannetta. Moottorin päällä olevan suojalevyn poistettuani löytyikin vian syy, eli jonkin tunnistimen johtoliitin oli irti. Painoin liittimen paikoilleen ja vika poistui. Pitäisi käydä vaihdattamassa pian myös moniurahihna ja samalla käydä nollauttaa vikamuisti varmuuden vuoksi, jotta kevään katsastuksessa tuo virheilmoitus ei ainakaan kummittele.

Takalasi taivaan tuuliin


Lauantaina lähtiessäni liikkeelle kytkin takalasin lämmittimen päälle, joka ehti olla muutamia kilometrejä päällä. Takalasin alkaessa sulaa kuului terävä räsähdys ja koska tavaratilassa ei ollut mitään sellaista mistä äänen olisi voinut kuvitella tulevan, niin ääni kuullosti vähän kuin olisi tullut ikkunasta.

Otin takalasin lämmittimen pois päältä ja hetken kuluttua kuului pamaus ja takalasi "räjähti" taivaan tuuliin tai tarkemmin sanottuna tavaratilaan, eli sitä se rapsaus tiesi. Koska olin töihin menossa niin ajelin suoraan sukulaisille ja viritin siellä pikaisesti kevytpeitteen takalasin tilalle.

Tänään sitten selvittelin lasinvaihtoa ja voiton vei paikallinen Ruotsalainen lasiliike, koska autossani on lasivakuutus, jossa omavastuu on tällaisessa tapauksessa 35%. Käytännössä se tarkoittaa n. 2000 kruunun laskua. Varmistin vielä Suomesta lasin hinnan ja pelkkä takalasi maksaakin noin 380 euroa, eli omavastuu onkin ihan siedettävä vaikka kyllä sekin kirpaisee.

Tänään kävin virittämässä kevytpeitteen tilalle muovisen "ikkunan" siksi aikaa kunnes lasi saadaan vaihdettua. Samalla huomasin, että lasin vasemmanpuoleisen yläkiinnikkeen reunassa oli jotain sulanutta massaa,  peräluukun ja avautuvan lasin väliin olikin tippunut samaista ainetta isohko knölli, joka näytti lähinnä salmiakki Hubba Bubbalta. Eli ilmeistä on, että jonkin sortin oikosulku ollut takalasinlämmittimen johtimissa ja siten ilmeisen suuri lämpötilaero rikkonut lasin kun ulkoilma oli jo -10 pakkasella. Lisää selvinnee kun systeemi puretaan.

Muuten ei uutta auringon alla, auto kulkee, teiden kunto sen kuin pahenee ja dieselin hintaa nousee.