19.4.08

Keväistä kulkua

Mittariin on raksutettu jo yli 24 000 km. Kilometrejä tulee nyt mittariin tasaiseen tahtiin johtuen työmatkasta, jota tulee tehtyä 70 km päivässä.

Kilometrit ovat menneet mukavasti ja huolettomasti. Kerran tosin onnistuin saamaan vakionopeudensäätimen ilmoittamaan virhe-ilmoituksen, kun näpelöin vakionopeudenviikseä ja polkimia yhtä aikaa epämääräisesti. Virhe poistui kun käytin vakkarisäätimen off asennossa ja takaisin toimintaan, niin kaikki taas normaalisti.

Ajokelit ovat olleet välillä mielenkiintoiset. Kiitos ruotsalaisen tiehuollon näillä korkeuksilla. Kerran korkeilla jäisillä polanteilla luistellessa sain muutaman ylimääräisen sydämmenlyönnin kun etupää ja takapää lähtivät eri polanteille n. 80 km/h nopeudessa juuri toisen auton kohtaamisen kanssa. Rattia luiston suuntaan oli ainoa mitä ehdin tehdä ja taas mentiin oikeaan suuntaan. En tiedä ehtikö ajonhallintakaan puuttua tilanteeseen. Tiet ovat olleet välillä todella heikossa kunnossa.

Kohta pitäisi käydä myös huollossa pistämässä peilien kääntyminen ja ajovalopesimet takaisin toimintaan, josko tuo talvi alkaa luovuttamaan otettaan. Vielä ei tohdi vaihtaa kesärenkailla vaan kuluttelen vielä hetken kitkoja kun kelit voi olla mitä vain vielä huhtikuun loppuun asti.

Vägverketin puolelta positiiviset yllätykset jatkuvat, kiitos auton 2005 päästötason. Koko vuoden käyttömaksut sun muut verot ovat 70 euron pintaan, uskomatonta! Normaalisti käyttömaksua (tieveroa) menisi tuollaisesta autosta yli 300 euroa, mutta auton päästötaso tekee siihen reilun 200 euron alennuksen. Se erikoisuus on myös nyt nähty, että Ruottissa on diesel kalliimpaa ko bensa. Onneksi pystyn tankkaamaan aina autoni Suomessa, joten minua se ei paljoa liikauta, vaikka eipä tuo nafta ole Suomessakaan enää niin halpaa.