4.1.11

80 000 km huolto ja valmiina katsastukseen

Auto on nyt käytetty öljynvaihdossa Ylitorniolla. Samalla vaihdettiin ilmanpuhdistin ja vaihdettiin palaneet kilpivalot, joten auto on myös katsastusvalmiina. Katsastus on helmikuun alussa ja toivotaan että mitään yllätyksiä ei ole tulossa. Öljynä on Mobil ESP 5W-30, joka käy FAP (hiukkassuodatin) autoille.

Huollossa oli huoltomuistutin jäänyt nollaamatta, mutta sen nollaus onnistui itseltänikin, eli trippimittarin nollauspainike pohjaan ja virrat päälle. Sitten annetaan numeroiden vilistää nollaan ja se oli siinä.

Uudenvuodenaattona kyyditsin myös sukulaisia iltaa viettämään. Mukana oli myös sukulainen, jolla oli aikoinaan ensimmäisen sarjan Xsara Picasso bensa-versiona. Siitä olenkin saanut kuulla, koska kyseinen auto oli jatkuvasti pajalla mitä erikoisempien vikojen suhteen. Erikoisin oli ehkä vika, että auto ei sammunut vaikka avaimet otti pois virtalukosta, puhumattakaan tietysti kuuluisasta "pakkanen ja öljyt pihalle" -ominaisuudesta ja lukuisista pikkuvioista.

Itse tiesin tästä Picassosta jo omaa autoani ostaessa, mutta en antanut sen häiritä vaan luin ahkerasti mitä nimenomaan C5:stä käyttäjät netissä kirjottavat.

Samaisella sukulaisellani on ollut myös CX aikoinaan, jota itsekkin pääsin aikoinaan 90-luvun alussa ajamaan pätkiä. Siinä on auto, jossa tuntee olevansa jotain muuta kuin tavallinen pulliainen. Risteyksissä ajo oli alussa vähän haastavaa, tai sanotaanko kulmikasta aktiivisesti keskittävän ohjaustehostimen vuoksi ja vilkkukytkinkin oli se keinukytkin mittarin kyljessä. Voi kumpa joskus olisi niin paljon varaa, että voisi ostaa CX:n kesäautoksi... niin ja DS kävisi kyllä myös.